Louise-Agatha

Lämminhenkinen pienryhmäkoti

Aikoinaan talon arkea ilahdutti suloinen karvakuono, Louise-Agatha, joka oli pienryhmäkodin perustajien koira. Tämän iloisen ja ihmisrakkaan koirakaverin mukaan on pienryhmäkotimme saanut nimensä, ja vaikka Louise-Agatha ei enää ilahduta meitä hännänheilutuksellaan, talomme ilmapiiri kunnioittaa tätä rakasta koiraystävää.

Pienryhmäkoti Louise-Agatha tarjoaa sijais- ja jälkihuoltoa Etelä-Lahdessa, kodinomaisesti omakotitalossa. Meille tärkeitä ovat toiminnallisuus sekä luonto, joten liikumme paljon ulkona ja panostamme yhteisiin aktiviteetteihin. Meillä lapset saavat kasvaa ja kehittyä turvallisessa ympäristössä, jossa huomioidaan jokaisen yksilölliset tarpeet, kiinnostuksen kohteet sekä vahvuudet.

Arjen rutiinit ja selkeä päiväjärjestys luovat turvallisen ja ennustettavan ympäristön, jossa lapsilla ja nuorilla on hyvä olla. Toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa lasten kanssa, joka mahdollistaa perustan luottamukselliselle suhteelle.

Teemme yhteistyötä ratsastus-, fysio- ja toimintaterapeuttien kanssa, joten voimme hyödyntää myös toiminnallisia terapiamuotoja mikäli lapsi tai nuori niitä tarvitsee.

Meidän tapamme toimia

  • Asetamme lapsille ja nuorille selkeät rajat
  • Olemme säännöllisiä ja johdonmukaisia aikatauluissa sekä toimintatavoissa
  • Tuemme yhteisöllisyyttä yhteisen tekemisen avulla
  • Huomioimme yksilölliset toiveet ja tuemme yksilöllistä tekemistä omaohjaajatyöskentelyn avulla
  • Osallistamme lapsia ja nuoria mahdollisuuksien mukaan
  • Vahvistamme turvallisuuden tunnetta
  • Kuuntelemme, tuemme, ohjaamme ja autamme
  • Järjestämme tarvittaessa omaa rauhaa
  • Olemme reiluja

Arkea kodinomaisesti

Kodinomaisuus vähentää laitostumisen riskiä. Pienryhmäkodin valoisat ja avarat tilat on sisustettu tavanomaisilla huonekaluilla, jotka luovat kodikkaan ilmapiirin. Lisäksi meillä on yhteiskäyttöön tarkoitettu peli-, terapia- ja kerhohuone. Jokaisella lapsella ja nuorella on myös oma henkilökohtainen huone.

Pienryhmäkodillamme on lisäksi itsenäistymisasunto, jossa on oma sisäänkäynti ja itsenäistymiseen valmistelevat tilat. Oma pieni asunto mahdollistaa nuorelle turvallisen ympäristön harjoitella itsenäistymistä.

Pienryhmäkodin mökki sijaitsee järven rannalla ja on käytössämme ympäri vuoden. Talvisin nautimme siellä makkaran grillaamisesta ja pilkkiretkistä, kun taas kesäisin mökillä vietetään aikaa yhteisillä uintireissuilla sekä yön yli kestävillä retkillä.